Olen pitänyt pienen tauon blogihommissa, ja nyt kun inspiraatio iski, en muistanutkaan heti salasanaani. Muutaman kerran kokeiltuani kirjautuminen onnistui, hyvä.

Kävin eilen katsomassa ennakkona näytelmän Olga. Sitä esittää KUT (Keski-Uudenmaan teatteri)  Keravalla ja Järvenpäässä tänä keväänä yhteensä kymmenisen kertaa. Näytelmässä eletään 40-lukua, sota on päättynyt arki palannut. Kaikesta on pulaa: ruoasta, vaatteista  kengistä, polttopuista. Yli 400 000 ihmistä on joutunut lähtemään kodeistaan. Näille evakoille koetetaan löytää asunto, mikä ei ollut helppoa.

Näytelmän päähenkilön, yksinäisen Annin, talon joka huoneessa on jo asukas, jopa keittiössä. Mutta se ei riitä: taloon on sijoitettava vielä yksi pariskunta ja Olga, joka on entinen balettitanssijatar Pietarista. Vanha Olga uskoo suvaitsevaisuuteen ja rakkauteen. Hän ei halua kuulla sodan kauheuksista ja toivoo jopa Hitlerille hyvää.

Mietin näytelmän jälkeen, miten vaativia me nykyihmiset olemme. Asumme mukavuuksien keskellä, vesi tulee ja menee, saamme oikeaa kahvia ja teetä, kaupoissa on tavaraa liikaakin. Jos pyörästä puhkeaa kumi, voi uuden kumin ostaa vaivatta. Monella on oma huone mukavuuksineen jo lapsesta saakka. Pidämme osaksemme tullutta hyvää itsestäänselvyytenä.

Miten on, ottaisitko asuntoosi/kotiisi asumaan kodittoman? Jakaisitko huoneesi vieraan ihmisen kanssa?

Alavin 

 

Olin tänään standardikoulutuksessa. Standardithan tarkoittavat jonkin asian vakioimista, tekemistä samalla tavalla, ja niitä laaditaan työn helpottamiseksi. Tuntui kuitenkin siltä, että vaikeaksi on mennyt asiakirjojen kirjoittaminen. Uusin Microsoft Word 2007 sisältää niin vahvat ohjelmoinnit (kiitos Bill Gates), että saa taistella saadakseen meikäläisten asettelut voimaan. Tämän totesi kouluttaja ja monet osallistujista.

Asiakirjastandardeja uusitaan noin viiden vuoden välein eli ei kannata tuudittautua mihinkään pysyvyyteen. Lankapuhelin (onko sinulla vielä sellainen?) ilmoitetaan nykyään näin: 09 123 456 eli samoin kuin matkapuhelin. Suuraakkosin ei tarvitse kirjoittaa enää mitään, ennenhän yritys, asiakirjan nimi ja postitoimipaikka kirjoitettiin niin.

Eurooppalaisista merkistöistä (Unicode)  kannattaa tehdä itselleen linkki, sillä sieltä löytyy apu lukuisiin merkkiongelmiin. Täältä löytyy merkki poikineen selityksin ja käyttöohjein varustettuna:

http://www.ling.helsinki.fi/filt/info/mes2/merkkien-nimet.html (ellei aukea, googlaa eurooppalainen merkistö)

Ainakin sen verran kannattaa merkkejä opetella, että tietää, milloin kirjoitetaan à ja milloin á. Tiedätkö sinä? Tampere-talon tiedottaja ei tiennyt, vaan käytti merkkejä väärin, kertoi kouluttajamme Mirja Reijonen.

alavin

 

 

 

 

 

Tulin juuri Tampereelta Keravalle. Juna oli paikallisjuna - eli pysähteli Lempäälässä, Kärkölässä, Ryttylässä jne. Riihimäellä juna muuttui R-junaksi ja kulki nopeammin.

Mikä Tampereella on toisin kuin Keravalla? Listaan tähän muutamia asioita:

- väljyys: kaduilla on tilaa, vaikka ihmisiä on liikenteessä kolme kertaa enemmän kuin Keravalla

- aito vesi: Pyhäjärvi näyttää elävän vuoden- ja vuorokaudenaikojen mukaan, klikkaapa katsomaan:

http://www.tampere.fi/sanoinjakuvin/kuvat/nettikamerat/index.html

Jatkapa listaa eli kommentoi, jos olet pistäytynyt Nääs-kaupungissa eli Tampereella

toivoo alavin

 

Viime viikolla oli lehdessä espoolaisen yläasteen opettajan kirjoitus, jossa hän kuvasi kokemuksiaan kouluelämästä.

Kirjoittaja oli toiminut opena 30 vuotta ja hän kertoi, että viime aikoina on keskittymiskyvyttömien ja itsekeskeisten opiskelijoiden määrä lisääntynyt. Ei osata tai haluta kuunnella, vaan kysytään. Ei osata perusasioita: sitä että koulussa on oltava mukana työskentelyvälineet (kirja, vihko, kynä, kumi jne.).

Monesta koulu on vain paikka, jossa voi tavata kavereita ja jutustella asioista koulupäivän loppuun, tai ainakin ruokatuntiin saakka. Sen jälkeen voidaan hävitä omille teille.

Ei osata perustaitoja: kertolaskua omin voimin, omien ajatusten kirjoittamista, itsensä ilmaisemista lauluna tai soittona. Sen sijaan pelataan pelejä, katsellaan videoita, kuunnellaan musiikkia tai paetaan muuten mielikuvitusmaailmoihin.

Työt - kouluhan on nuorten työpaikka - jäävät tekemättä. Opinnot kasaantuvat, nuori tuntee itsensä avuttomaksi ja turhautuneeksi. Kotona ei ehkä välitetä tai huomata,että nuori on vaarassa syrjäytyä.

Mitä tehdä? kysyy tämä espoolaisopettaja.

Mitä mieltä olet espoolaisopettajan ajatuksista?  Onko koulu työ- vai kokoontumispaikka?