Olen pitänyt pienen tauon blogihommissa, ja nyt kun inspiraatio iski, en muistanutkaan heti salasanaani. Muutaman kerran kokeiltuani kirjautuminen onnistui, hyvä.

Kävin eilen katsomassa ennakkona näytelmän Olga. Sitä esittää KUT (Keski-Uudenmaan teatteri)  Keravalla ja Järvenpäässä tänä keväänä yhteensä kymmenisen kertaa. Näytelmässä eletään 40-lukua, sota on päättynyt arki palannut. Kaikesta on pulaa: ruoasta, vaatteista  kengistä, polttopuista. Yli 400 000 ihmistä on joutunut lähtemään kodeistaan. Näille evakoille koetetaan löytää asunto, mikä ei ollut helppoa.

Näytelmän päähenkilön, yksinäisen Annin, talon joka huoneessa on jo asukas, jopa keittiössä. Mutta se ei riitä: taloon on sijoitettava vielä yksi pariskunta ja Olga, joka on entinen balettitanssijatar Pietarista. Vanha Olga uskoo suvaitsevaisuuteen ja rakkauteen. Hän ei halua kuulla sodan kauheuksista ja toivoo jopa Hitlerille hyvää.

Mietin näytelmän jälkeen, miten vaativia me nykyihmiset olemme. Asumme mukavuuksien keskellä, vesi tulee ja menee, saamme oikeaa kahvia ja teetä, kaupoissa on tavaraa liikaakin. Jos pyörästä puhkeaa kumi, voi uuden kumin ostaa vaivatta. Monella on oma huone mukavuuksineen jo lapsesta saakka. Pidämme osaksemme tullutta hyvää itsestäänselvyytenä.

Miten on, ottaisitko asuntoosi/kotiisi asumaan kodittoman? Jakaisitko huoneesi vieraan ihmisen kanssa?

Alavin